Kosmetiikan säilöntäaineet ihon herkistäjinä - Metyyli(kloori)-isotiatsolinoni allergian aiheuttajana

👐

Havahduin viime kesänä siihen, että käteni olivat usein paikoitellen todella pahasti ja kipeästi kuivuneet, punoittavat ja kosketusherkät. Joskus käteni olivat tosiaan niin kipeät, että ne oikein ”sykkivät” kirvelyn lisäksi haitaten jopa nukkumista. Kuivuminen oli sitä luokkaa, että joinain päivinä puhelinkaan ei enää loppupäivästä tunnistanut sormenjälkeä. Ihmettelin asiaa, koska kesällä ihoni on yleensä hyvässä kunnossa. Onneksi tilanne aina vapaapäivinä rauhoittui. Nyt talvella tilanne on kuitenkin edelleen jatkunut ja mennyt joinain päivinä todella pahaksi, jos olen joutunut pesemään käsiäni useita kertoja. Itseasiassa joinain päivinä niin pahaksi, että tavuttaessani sormet suoriksi iho on kuivuudesta rikkoutunut ja tullut täyteen pienen pieniä verestäviä halkeamia. Sinänsä ikävä homma, sillä haavainen iho tuo kulkuväylän erilaisille bakteereille, jolloin ne voivat kulkeutua pahimmillaan verenkiertoon asti. 



Katsoin erään käyttämäni (kuva yläpuolella) käsisaippuan sisältöä eli INCI-listausta (INCI: International Nomenclature Cosmetic Ingredient, joka on kansainvälinen merkintätapa kosmetiikan ainesosista). Ajattelin aiempiin kokemuksiini perustuen, että tämäkin voisi johtua sodium laureth (SLES) ja sodium lauryl (SLS) sulfaateista, jotka ovat hyvin yleisesti käytettyjä peseviä ja vaahtoavia ainesosia, ja jotka ovat aiheuttaneet aiemminkin voimakasta ihoni kuivumista, mutta ei koskaan sentään mitään tällaista. Tuotteesta löytyi sodium laureth sulfaatin (SLES) lisäksi myös sekä metyylikloori-isotiatsolinonia (INCI: Methylchloroisothiazolinone) että metyyli-isotiatsolinonia (INCI: Methylisothiazolinone), jotka ovat vuonna 2005 kosmetiikassa käyttöön otettuja säilöntäaineita. (Yritäpä muuten sanoa kyseiset ainesosat - oikeita sanahirviöitä, joiden kanssa mulla ainakin menee aina kieli solmuun.) Näistä aineista nousu kohu 2010-luvun puolivälissä, kun ne on tunnistettiin kosketusallergiaa aiheuttaviksi aineeksi todettujen allergiatapausten lisääntyessä jyrkästi, mutta itseltä se oli mennyt suurimmaksi osaksi ohi - luonnonkosmetiikassa kun ei ole sallittua käyttää kyseisiä synteettisiä säilöntäaineita. Kyseisiä ainesosia ei saa käyttää nykypäivänä enää edes ns. normaalin kosmetiikan puolella iholle jätettävissä tuotteissa; pois huuhdeltavissa tuotteissa se on sallittu enää hyvin minimaalisissa pitoisuuksissa. Tällä hetkellä metyyli-isotiatsolinonin enimmäispitoisuus tuotteessa saa olla vain 0,01 %. Tämä tarkoittaa sitä, että se tulisi olla mainittuna INCI-listassa aivan viimeisten joukossa (INCI-listassa aineosat luetellaan suurimmasta pitoisuudesta pienimpään). Tosin ainesosat, joita on alle 1 %, voidaan merkitä missä järjestyksessä tahansa ainesosaluettelon loppuun. Euroopan komission kuluttajien turvallisuutta käsittelevä tiedekomitea totesi kuitenkin myöhemmin arviossaan, että jälkeen päin saatujen käyttäjätietojen perusteella sen käyttö ei ole turvallista myöskään poishuuhdeltavissa kosmeettisissa valmisteissa edes kyseisellä enimmäispitoisuudella 0,01 %. Esitys onkin tehty enimmäispitoisuuden laskemisesta 0,0015 %, jonka katsottaisiin olevan se turvallinen pitoisuus ihoherkistymisen välttämisen kannalta.


Kun metyylikloori-isotiatsolinonia tai metyyli-isotiatsolinonia käytetään maaleissa tai liimoissa, voivat allergiset reaktiot olla hyvinkin hurjan näköisiä, kuten esimerkiksi tuossa linkittämässäni norjalaisessa Kulutustavaratarkastat -ohjelmassa. Ohjelmassa esiintyvä henkilö oli saanut allergisen reaktion seinien maalauksesta kotona (jolloin ei ihokontaktia) sekä ilmeisesti ripsiliimasta, joissa molemmissa oli metyyli-isotiatsolinonia. Allergia todennettiin myöhemmin lääkärin vastaanotolla. Ohjelmassa esiintyvän Norjan Kansanterveyslaitoksen kosmetiikan sivuvaikutuksien tutkijan mukaan parasta olisi, jos ko. säilöntäaine voitaisiin vaihtaa tuotteissa kokonaan toiseen, koska sen tiedetään olevan allergisoiva aine ja yhä useammat sairastuvat ihokosketusallergiaan. Myös lääkäreiden viestinä on se, että ajan myötä kuka tahansa voi allergisoitua kyseiselle ainesosalle. Ikävää on se, että kun kerran ainesosalle allergisoituu, on allergia elinikäinen. 


Kuvituskuvaksi laitoin ylle puhdistusaineen, joka lupaa irroittaa pinttyneimmänkin lian. Sisältää tämäkin näitä kahta samaa säilöntäainetta, mutta siinä on kuitenkin varoitus, että voi aiheuttaa allergisen reaktion. Taidanpa käyttää varmuudeksi tätä nyt vain suojahanskojen kanssa.


Taisin vähän taas innostua (tai voiko sellaista sanaa käyttää tällaisessa yhteydessä, toivottavasti ei mennyt vouhkaamisen puolelle, koska se ei ole tarkoitus), mutta summa summarum: 


Jos siis tuntuu, että ihosi on jostain syystä tuntunut viime aikoina tavallista herkistyneemmältä, kurkkaa onko käyttämissäsi tuotteissa metyylikloori-isotiatsolinonia ja/tai metyyli-isotiatsolinonia. Jos taas iho (tai päänahka) on jotenkin kiristävän kuiva ja/tai kuivuudesta hilseilevä, monessa tuotteessa oleva SLS eli natriumlauryylisulfaatti (INCI: Sodium Lauryl Sulfate) ja/tai SLES eli natriumlauryylieetteerisulfaatti (INCI: Sodium Laureth Sulfate) on se, mikä toimii tuotteen vaahdottajana ja pesee ihoa/päänahkaa vähän turhankin tehokkaasti. Mikäli muuten kärsit ajoittain kipeistä suun aftoista, voin kertoa kokemuksestani, että hammastahnan vaihtaminen SLS-vapaaseen tuotteeseen auttoi ainakin minua.


Lisää aiheesta eli lähteeni mun:


Kommentit

Suositut tekstit